Oon oppinu täällä paljon kolmessa kuukaudessa. En tarkota opituilla asioilla matikkaa tai historiaa, vaan elämää. Asioita elämästä itsessään, uusia näkökulmia ja arvoja. Ennen tänne muuttamista asioiden tärkeysjärjestykset oli mulle ihan erilaiset ja arvostin asioita ihan eri tavalla kun nyt. Itsevarmuus on kasvanu huimasti. Oon oppinu nauttimaan niistä pienistä asioista elämässä paremmin. Oon oppinu olemaan kiitollinen.
On totta ku sanotaan että vaihtarilla kaikki tunteet tuntuu ainaki 10-kertaisina. Jos puolituttu moikkaa sua koulussa tai joku pyytää hengaamaan koulun jälkeen ni se saattaa piristää sun koko loppupäivän, mutta toisaalta jos esim joku kenen kanssa juttelit edellisenä päivänä ilosesti ei oo huomaavinaankaan sua koulussa, saattaa koko päivä olla ihan pilalla ja mieli maassa. Suomessa luultavasti vaan kohauttaisin hartijoita ja antaisin asian olla, mutta täällä sitä saattaa toisinaan miettiä mikä on vikana ja purra hammasta välttääkseen itkupotkuraivarit pienistäki asioista.
Vaihtarin näkökulmasta mulla on täällä nyt melko vakaa elämä. Tai olihan mulla elämä aiemminkin, jos elämäksi luokitellaan se että joka päivä koulun jälkeen tulee kotiin ja seuraavana aamuna menee takas kouluun. Vaikka mun elämänä on ihan erilainen kun Suomessa, ni se on kuitenki sellanen josta nautin ja jonka pienistä iloista saan aikaseks ne mulle rakkaat muistot. Mulla on perhe joka välittää, pikkuveli kuka joka ilta antaa hyvänyön halin ja viikonloppu aamusin pomppaa mun huoneeseen ku oon vielä puoliunessa tai vähintään koputtaa mun oveen niin kauan että herään. Mulla on kavereita keille voin kertoa mun murheista ja iloista, ja kaikista tärkeintä on että voin olla täysin oma itteni niiden seurassa. Ei tartte sellasta tiettyä varautuneisuutta mikä ainaki mulla on välillä uusien ihmisten seurassa, voi käyttäytyä oudosti ja tehdä typeriä ja lapsellisia juttuja ilman että kukaan kattoo vinoon ja miettii mielessään ettei ainakaan halua tuntea tota. Oon myös ymmärtäny että kavereiden määrällä ei loppupeleissä oo mitään merkitystä. Yksikin hyvä ystävä on arvokkaampi ku monta ''hengauskaveria''.
Koulu on jo ihan arkipäivää, samoin joka keskiviikkoinen youth group. Cross country tosiaan loppu viikko sitte, tuntuu toisaalta melko haikeelta ku oli tottunu näkemään tiimin joka päivä, jännittämään yhessä kisoja tai manailemaan rankkoja treenejä. Keväällä ehkä alotan trackin jos on vielä fiilistä. Suosittelen kyl kaikille vaihtareille jotain harrastusta, paljon helpompaa tavata ihmisiä ja koti-ikäväkään ei ehdi tulla kun on tekemistä.
Tää viikonloppuki on kohta ohi. Perjantaina menin koulun jälkeen Haleylle, leivottiin ja kateltiin leffaa. Mun kaveri Sara crosscountrytiimistä kutsu mut sen kirkon kanssa yövaellukselle, joka oli eilen. Haha uskokaa tai älkää mut Californiassaki on kylmä - vaellettiin nimittäin lumisateessa ( ei kyl mitään verrattuna Suomen lumisateisiin...). Oli tosi kivaa ja noin 4 mailin vuorella vaelluksen jälkeen palattiin kirkolle, pelattiin Nerf-Waria joka on semmosta sotaa aseilla joissa on pehmeitä panoksia sisällä haha, ja sit yövyttiin kirkolla.
Täytyy vielä sanoa että vaihtariks lähteminen on kyllä mun elämän paras päätös, vaikka välillä siltä ei ois tuntunukkaan. Vaihtarina olemista ei voi oikein kuvailla ja parhaiten sen ymmärtääki vaan toiset vaihtarit / ex-vaihtarit. Ennen mun omaa vaihtovuotta ajattelin että pystyisin hyvin kuvittelemaan mimmosta vaihtarina on, mut täytyy sanoa että pieleen meni ainaki puolet ajatuksista. Täällä jokainen päivä on ku uus selviytymistarina, kaikki on uutta ja ihmeellistä, mutta kun kaikkeen tottuu, ei halua edes kuvitella että siitä joutuu joskus luopumaan. Enää reilut 7kk jäljellä..
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti